Kaksoset syntyivät lentokoneessa – saivat loppuiäkseen ilmaiset lennot

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään juhlitaan äitienpäivää, jolloin äidit saavat viimein kunnioitusta tärkeästä ja raskaasta työstään muiden eteen. Äidiksi pääseminen voi sisältää joskus hyvinkin erikoisia käänteitä. Venäläisnainen koki yhden erikoisimmista, sillä hän synnytti kaksosensa lentokoneessa.

Itkevä lapsi on monien mielestä ärsyttävintä mitä lentokoneessa voi kohdata. Joskus sellainen voi kuitenkin nostaa esiin myös muita tunteita kuin ärtymystä. Niin kävi Zyryankan ja Yakutskin välisellä maan sisäisellä lennolla, jossa matkustajamäärä kasvoi kahdella kesken lennon, Metro uutisoi.

Raskaana oleva 25-vuotias Irina Vasylkova oli Polar Airlinesin matkustajana, kun hän alkoi yllättäen tuntea synnytyksen alkavan. Synnytys eteni niin nopeasti, ettei lentokone ehtinyt tehdä hätälaskua. Ensimmäinen kaksostytöistä syntyi ilmassa ja toinen juuri ennen kuin lentokoneen renkaat koskettivat kiitotietä. Lentokentällä kaikki kolme kiidätettiin sairaalaan. Molemmat kaksosista saivat lahjaksi loppuiäkseen ilmaiset lennot Polar Airlinesilla.