Elokuva-arvostelussa Divergent – Outolintu

Elokuvat · Anna Poikkimäki

Kuvittele yhteiskunta, jossa ihmiset on jaoteltu oikeille paikoilleen ominaisuuksiensa perusteella. Jos olet uhrautuva, kuulut Vaatimattomiin, mikäli taas rohkea, Uskaliaisiin. Totuudenpuhujana pääset Rehteihin, älykkönä Teräviin ja hyväluontoisena Sopuisiin.

Mutta jos et soveltuisi mihinkään edellä olevista ryhmistä, henkesi olisi vaarassa. Vastaavaa tilanne on Divergent – Outolintu -elokuvassa, jossa Tris-niminen neitokainen pärjää kaikissa testeissä normaalia henkilöä paremmin ja nopeammin. Hän on erityislahjakkuus, divergent.

Tris valitsee oman ryhmänsä muiden tavoin, mutta hallitseva eliitti pitää häntä uhkana yhteiskunnalle. Pelko ei kuitenkaan ole kaunottarelle lamaannuttava tekijä vaan jotain, joka käynnistää hänet toimimaan. Neil Burgerin ohjaama sci-fi-seikkailu tarjoaa tarttuvaa toimintaviihdettä niille, jotka eivät ole koskaan tunteneet täysin kuuluvansa joukkoon.

Erilaisuuden tunnetta tutkiskeleva elokuva koskettaa ja voimaannuttaa näkemään yksilöllisyydessä piilevän voiman. Itsenäisenä toimiva ihminen kykenee sopeutumaan uskomattomiin tilanteisiin ja löytää itsestään voimaa silloin, kun yhteiskunnan kaavoja sokeasti seuraavat kaatuvat. Elokuva perustuu Veronica Rothin Divergent -Outolintu -romaaniin vuodelta 2011.

Trisin seikkailuja nähdään lisää, koska pätkälle ollaan suunniteltu useita jatko-osia. Trisiä näyttelevä Shailene Woodley on melko tuntematon suurelle yleisölle, mutta kyseisen roolisuorituksen ansiosta hän noussee nuorten tähtinäyttelijöiden kovimpaan kaartiin. Roolisuoritus oman yhteiskuntansa Outolintuna koskettaa ja vakuuttaa.

Lajityyppi: Toiminta, seikkailu, romantiikka, sci-fi
Ohjaaja: Neil Burger
Pääosissa: Shailene Woodley, Kate Winslet, Theo James, Ashley Judd, Ray Stevenson, Jai Courtney, Zoe Kravitz, Miles Teller, Tony Goldwyn, Maggie Q
Ensi-ilta: 9.4.2014
Kesto: 2h 19 min
Ikäraja: 12

Pisteet 5/5

Uusimmat