Kolme miestä törmäsi kadulla – hieno biisi syntyi improvisoimalla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Katusoittajat eivät välttämättä ole elämän hylkäämiä laitapuolenkulkijoita, vaan osa heistä tahtoo tietoisesti tienata elantonsa ihmisille musisoimalla. Toisinaan katusoittajien joukosta nousee esiin todellisia taitureita, ja nyt Teksasissa kolme toisilleen tuntematonta laulajaa yhdistivät voimansa paikallisen ruokakaupan edustalla.

Dallasissa vietettiin tavallista päivää ruokakaupan edustalla ja paikalle oli saapunut myös lahjakas kitaristipoika soittamaan ja laulamaan. Ohi kulkenut Jamie Tatos Maldonando ihastui pojan soundiin ja ryhtyi kuvaamaan musikanttia. Pian paikalle saapui vanhempi mies, joka osallistui pojan laulantaan stemmailemalla.

Eikä aikaakaan, kun paikalle saapuu kolmas lahjakkuus. Improvisaation tuloksena syntyy kolmiääninen kappale, joka jää helposti soimaan myös kuuntelijan päähän. Toisin sanoen aiemmin toisilleen tuntematon kolmikko sai aikaiseksi perinteisen hittikappaleen muutamassa minuutissa. Video osoittaa hyvin, mihin luovat ihmiset pystyvät voimansa yhdistäessään, eikä pelkästään toisia vastaan kilpaillessaan.