Matkakuumetta, eikä rahaa? Tässä vinkit reissunälän tyydyttämiseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sydän läpättää, sormia kuumottaa ja jalkaa vipattaa. Mielessä siintää vain palmut, lentokentät ja hotellit. Matkakuume on salakavala tauti, josta on vaikea päästä eroon muuten kuin matkalaukun kanssa määränpäähän matkustaen. Toisinaan taloudellinen tilanne ei jousta reissuun edes luoton puolella, joten tällöin on hyvä keksiä korvaavia toimia.

Matkakuumetta voi loiventaa esimerkiksi elokuvia katselemalla. Ei kannata uppoutua pelkästään jenkkileffoihin, vaan tyydytystä tuottavat etenkin eurooppalaiset ja aasialaiset elokuvat. Niiden tunnelman avulla pääsee hetkeksi kuvittelemaan itsensä jonnekin muualle kotisohvalta. Mikäli tämäkään ei auta, kannattaa aloittaa matkarahojen määrätietoinen hankkiminen.

Rahaa voi saada nopeasti lisätyötä tekemällä tai tavaroita myymällä. Kun menot karsii minimiin, jää rahaa helpommin pankkitilille. Ulkona syöminen ja bailaaminen ovat yksi suurimmista rahasyöpöistä. Selväpäisellä kotiviikonlopulla säästää helposti satasen jos toisenkin, mikäli on tottunut viettämään viikonloppuiltojaan pitkän kaavan kautta takseilla ajellen. Kymmenen viikonloppua tekee jo ylimääräisen tonnin matkarahaa.

Osa ihmisistä käyttää katalia ja ovelia keinoja matkoille pääsemiseksi. Miehet voivat tapailla lentolipuista alennuksia saavia lentoemäntiä ja naiset pilotteja. Jotkut kehtaavat jopa juosta vanhempiensa luokse käsi ojossa rahaa vinkumaan. Tärkeintä matkaunelmien saavuttamisessa on kuitenkin määrätietoinen säästäminen ja suunnitteleminen.

Reissujen ei tarvitse aina suunnata luksusluokan hotelleihin. Myös eri maiden sekä kaupunkien välillä on suuria eroja hinnoissa. Kannattaa vertailla hintoja ja kohdemaiden muita etuja keskenään. Mikäli säästämiseen ei saa muuten lisäpontta, voi matkakuumetta kohottaa keinotekoisesti edellisiä reissuja muistelemalla. Tämä jos mikä saa reissuun tahtovan ahkeran vaihteen päälle, ja sitä myötä myös rahavirtaa tilille. Vinkit tarjosi Elite Daily.