Huikea Talent-lapsitähti! Ei ihme, että vei voiton ylivoimaisesti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa on nähty on Tenavatähti-ohjelmien aikana uskomattia lapsikykyjä, jotka tulkitsevat aikuisten kappaleita tunteikkaasti ja kylmiä väreitä aiheuttaen. Nykyisin lapset laulavat myös monikansallisissa kykyjenetsintäkilpailuissa. Esittelimme aiemmin keväällä kahdeksanvuotiaan Angelina Jordan Astarin esityksen.

YouTube
YouTube

Norjalainen Angelina Jordan astui hiljattain paljain jaloin Norway’s Got Talent -kilpailun lavalle. Pienellä laulajalla oli yllään valkoinen mekko ja hänen tummat hiuksensa olivat huolettomasti valtoimenaan. Hentoääninen tyttö kertoi tuomaristolle tulkitsevansa Billie Holidayn klassikkokappale Gloomy Sundayn. Tämä räjäytti potin.

Kun musiikkimaailman tuleva lupaus avasi äänijänteensä, pysähtyivät tuomarit tuijottamaan häntä suut ammollaan. Jazzia ja bluesia rakastava pikkutyttö käytti taidokkaasti äänijänteitään laulussa aiheuttaen ihastelun kohinaa myös yleisössä. Yksi tuomariston jäsenistä kutsui lasta vanhaksi sieluksi, ja siltä hän totisesti myös kuulosti. Staran toimitus ennusti tuolloin, että tämä laululintunen tulee lentämään vielä pitkälle.

Niin myös kävi, sillä nyt Angelina Jordan on voittanut Norway’s Got Talent -kilpailun upealla Summertime-tulkinnallaan. Kappale on George Gershwinin säveltämä oopperalaulu, joka on kuitenkin saavuttanut enemmän jalansijaa jazzin parissa. Suomeksi voittolaulu tunnetaan nimellä Kesäyö.