Ei pelkkää alkoholia – nyt limsatkin tuodaan Tallinnasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen hallitus on epäonnistunut surkeasti alkoholiverotuksessa, sillä verojen nostamisen seurauksena alkoholin matkustajatuonti Virosta on kasvanut räjähdysmäisesti. Kasvu oli viime vuonna peräti 21 prosenttia, vaikka valtionvarainministeri Jutta Urpilainen ei uskonut veronnoston vaikuttavan lainkaan.

Viime viikolla Helsingin Sanomat uutisoi, että yli 4.000 suomalaista yritystä on jo siirtynyt Viroon. Suomalaisten veroeurojen kantaminen Viroon ei kuitenkaan rajoitu pelkästään alkoholiin ja yrityksiin. Eilen Panimoliitto puolestaan kertoi, että Kataisen hallituksen asettama sokerivero on aiheuttanut myös virvoitusjuomien matkustajatuonnin kasvamisen.

– Virvoitusjuomista perittävä makeisvero on kiihdyttänyt virvoitusjuomien myynnin laskua, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa kommentoi.

Esimerkiksi Tallinnan Prismassa yksi tölkki Coca-Colaa maksaa 0,46 euroa ja Batteryä 0,91 euroa. Suomessa Coca-Cola maksaa 0,82 euroa ja Battery 2,38 euroa tölkki.

Tanskan hallitus teki taannoin saman virheen makeisveron kanssa. Siitä ymmärrettiin kuitenkin luopua, kun virvoitusjuomien tuonti ulkomailta paisui. Alkoholiveron nostaminen on tähän mennessä aiheuttanut Suomelle satojen miljoonien menetykset. Viro vahvisti taannoin, että jopa kolmannes koko maan alkoholista myydään suomalaisille. Jo aiemmin julkisuudessa on äimistelty sitä, että myös sokerittomista kivennäisvesistä täytyy maksaa makeisveroa siinä missä makeisistakin, vaikka niissä ei ole lainkaan sokeria.

Uusimmat