Nyt juhlitaan eroa! Sinkkupäivät voivat alkaa iloisin mielin

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ihmisten elämän kohokohtiin ja siirtymävaiheisiin kuuluu jonkinlainen juhlinta. Oli sitten kyseessä ristijäiset, syntymäpäivät, joulu tai hautajaiset, vietetään tapahtuman kunniaksi aikaa porukalla teeman mukaisesti. Yksi asia on jäänyt kuitenkin vähemmälle juhlinnalle: Avioero.

Noin puolet suomalaisten avioliitoista päättyy eroon. Avioero.com-sivuston mukaan liitot kestävät keskimäärin noin 9,4 vuotta. Entisaikaan avioliittoa yritettiin korjata ja yhdessä oltiin kuolemaan saakka. Nykyisin erosta suoritutuu avioerohakemuksen allekirjoittamisella ja harkinta-ajan jälkeen saavutetulla tuomioistuimen päätöksellä. Joillekin avioero on ainoa tie päästä takaisin onnellisuuteen, kun kaikki on jo kokeiltu.

Sitoutumiseen liittyy lukuisia juhlia ensitreffeistä kihlautumiseen ja polttareista vihkimiseen. Sen sijaan eroa ei juhlita tai muistella sen kummemmin. Miksi, jos se on ollut aidosti hyvä päätös, eikä jätä aihetta katkeruudelle tai häpeälle? Tulee muistaa, että ihmiset tekevät virhearviointeja puolisonsa suhteen ja tällöin jos milloin irti pääsemistä kannattaa juhlia. Erojuhlat ovat yleisiä jo muualla maailmalla, mutta avioerojuhliin törmää vain harvoin.

Jokainen voi juhlia siirtymävaihettaan tai riittiään haluamallaan tavalla. Yleisin tapa lienee ystäväporukassa illan viettäminen ja tulevaisuuden suunnitelmien luominen. Entinen elämä heitetään juhlien avulla pois ja samalla avaudutaan täysin rinnoin tulevaan. Mikäli sinkkupäivien alkamista ei tahdo juhlia perinteisesti kuohuvaa kilistelemällä, voi sen kunniaksi vaihtoehtoisesti varata vaikka viikon matkan aurinkoo. Eläköön oma elämä!