Myleene Klass paljasti upean bikinivartalonsa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen poptähti Myleene Klass on nähty usein lomailemassa eksoottisissa kohteissa, joissa hänet ikuistetaan näyttäviin bikinikuviin. Viime aikoina ex-poppari on nähty vierailemassa brittiläisessä Loose Women -sarjassa.

myleeneklass12062014

Nyt 36-vuotias tähti on ikuistettu brittiläisen Women’s Health -lehden kansikuvaan. Myleene Klass poseeraa kuvassa punaisissa bikineissä, hymyillen kameralle.

Myleene Klass liittyi Hear’Say -yhtyeeseen vuonna 2001, kun se muodostettiin Popstars-realityohjelmassa. Bändi ehti julkaista kaksi levyä, Popstars ja Everybody. Tämän jälkeen soolouralle lähtenyt tähti on sittemmin siirtynyt televisio- ja radiojuontajaksi. Hän erosi viime huhtikuussa aviomiehestään Graham Quinnista, minkä jälkeen uusi rakkaus on antanut odottaa itseään.