Justin Bieber ei pääse yli Selena Gomezista – rakkausviesti Instagramiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalainen poppari Justin Bieber on ollut viime aikoina runsaasti esillä negatiivisissa merkeissä. Taannoin julkisuuteen levisi muutaman vuoden vanha video, jossa tuolloin vielä kiltin teinitähden maineessa ollut poppari kertoi kameralle rasistisia vitsejä.

Instagram
Instagram

20-vuotias poptähti on ollut tiuhaan tahtiin uutisissa myös rakkauselämänsä vuoksi, sillä hänen ja laulajatar Selena Gomezin on-off-suhde on ollut melkoista myllerrystä. Eron jälkeen lukuisiin kaunottariin yhdistetty Justin Bieber ei tuoreen Instagram-kuvan perusteella ole vieläkään päässyt exästään ylitse.

Poptähti jakoi Instagram-tilillään kuvan, jossa Selena hyväilee häntä. Kuvan ohessa oli teksti, jossa luki ”Our love is unconditional”, eli rakkautemme on ehdotonta. Justin Bieber poisti kuvan nopeasti, mutta se levisi tietenkin nopeasti Bieber-fanien ja lehdistön keskuudessa. Toistaiseksi on epäselvää, mitä tähti halusi kuvallaan viestittää, vai onko hän joutunut esimerkiksi hakkeri-iskun kohteeksi.

Taannoin kansalaisadressissa 274.000 allekirjoittanutta vaati Justin Bieberin karkottamista maasta. Valkoinen talo ei kuitenkaan ottanut virallisesti kantaa popparin karkottamiseen, vaan otti poptähden suojelukseensa. Rattijuopumus, jatkuva äänekäs biletys, naapureiden häirintä ja huumesyytökset ovat vain muutamia Justin Bieberiin liitettyjä asioita. Poppari ilmoitti taannoin haluavansa tehdä parannuksen vaihtamalla ystäväpiiriään.

Uusimmat