Kanye Westin puheet kummastuttavat: ”Jumalan antama tehtävä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kim Kardashianin ja Kanye Westin häähumu on nyt historiaa. Pariskunta on astunut jälleen valokeilaan tekemään sitä, missä he ovat parhaita – saavuttamaan lisää julkisuutta. Kanye West on kohahduttanut ihmisiä vuosien saatossa mahtailevilla puheillaan, ja hän on kertonut olevansa uusi Jumala ja Jeesus.

Nyt Kanye on kertonut jumalsuhteestaan. Kanye West piipahti Power106 FM -radiokanavan vieraana, ja jutteli mahtipontisia lauseitaan eetteriin. Hän muun muassa kritisoi Yhdysvaltojen presidenttiä siitä, että hän vain istuu Valkoisessa talossa, vaikka sieltä käsin on vaikea tehdä muutoksia. Kanyen mukaan muutokseen tarvitaan myös rutkasti rahaa. Silti hän väitti myöhemmin ristiriitaisesti, että luovuus ja nerous eivät vaadi penniäkään.

Kanye tyynnytteli kuuntelijoitaan sanomalla, ettei ihmisten kannata välittää siitä, mitä räppäri heille sanoo. Hän kuulemma kertoo vain sen mitä tuntee ja mikä on hänen perimmäinen tarkoituksensa. Hän ei tahdo asettua poikkiteloin suurempaa valtaa kohti. Hän kuulosti lähinnä siltä, että olisi saanut käsiinsä enemmän kuin muut.

– Työskentelen vain yhden tehtävän puolesta, ja se on Jumalan antama.

Uusimmat