Ällistyttävä ilmiö leviää – australialaiset juovat omaa virtsaansa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaikki alkoi muutama viikko sitten, kun netissä levisi kuva miehestä, joka virtsasi kesken konsertin omaan suuhunsa. Mies oli kumartunut valokuvassa suu ammollaan kultasuihkuaan vastaanottamaan. Oksettava tapaus herätti myös median mielenkiinnon, ja nyt on selvinnyt lisää aiheesta.

Vice-julkaisu selvitti, että omaan suuhun virtsaaminen on trendikästä australialaisnuorten keskuudessa. Itseasiassa ällöttävää tapaa harjoittavat vain kaikista cooleimmat tyypit, joilla on pokkaa ja taitoa saada virtsasuihku suuhunsa. Australialainen skeittari Troy West kertoo, että trendiä kutsutaan sanalla bubbling, eli poreilevaksi.

Westin mukaan tavasta on tullut joissakin piireissä jokapäiväistä. Westille itselleen on aikoinaan jopa maksettu siitä, että hän on kiertueellaan juonut omaa virtsaansa. Nyt jälkeenpäin mies ajattelee tavan tehostaneen hänen suorituksiaan. Osa ihmisistä on epäillyt Westin juttuja sepitetyiksi, koska oman virtsan juominen kuulostaa jo todella oksettavalta. Velmun epäillään vain yllyttävän nuoria maistamaan omaa ureaa.

Uusimmat