Paavi hyväksyi manaamisen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Katolinen kirkko on tiettävästi harjoittanut pahojen henkien karkottamista, eli eksorkismia asiaan vihkiytyneiden pappien johdolla. Riivatut ihmiset pääsevät paholaisesta eroon esimerkiksi rukousten ja henkivoimien avulla.

Kerroimme taannoin kirkon avanneen seurakuntalaisilleen jopa puhelinpalvelun ja Skype-tilin kaukomanauksen suorittamiseksi. Nyt ihmisten suosikkipaavi Franciscus on julkisesti hyväksynyt manauksen osaksi katolisen kirkon virallista toimintaa. Hän tukee International Associaton of Exorcists -nimisen yhteisön toimintaa, ja järjestöön kuuluu 250 pastoria 30 eri maasta. Asiasta tiedotettiin L’Osservatore Romano -lehdessä.

Yksinkertaisimmillaan manauksessa vedotaan Jumalaan tai Kristukseen, jonka avulla riivaajaa käsketään poistumaan. Toimenpiteessä saatetaan käyttää mukana myös uskonnollisia symboleja, kuten vihkivettä.