CIA vastasi kysymyksiin Twitterissä – juhlahetki ei mennyt suunnitelmien mukaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA on suurimmalle osalle ihmisistä kasvoton toimija, joka vakoilee ihmisiä Yhdysvaltojen ulkopuolella ja toteuttaa ympäri maailmaa salaisia operaatioita ja muun muassa salamurhia. Taannoin CIA päätti lähentyä ihmisten kanssa ja avasi oman virallisen Twitter-tilinsä.

Eilen tiistaina CIA päätti avautua hieman lisää ja vastata viiteen yleisöltä saamaansa kysymykseen. Suunnitelma ei kuitenkaan mennyt ilmeisesti aivan kuten oli tarkoitus, sillä kysymykset olivat melko odottamattomia. CIA:lta kysyttiin muun muassa salasanaa, jota tiedustelupalvelulla ei sen oman kertomansa mukaan ollut. Eräs toinen kysyi missä on murhatuksi väitetty räppäri Tupac. Taas CIA kertoi, ettei silä ole asiasta tietoa.