Viimeinen Ramones-yhtyeen jäsen on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman ehkä vaikutusvaltaisimman punk-yhtyeen, Ramonesin, viimeinen elossa ollut jäsen on kuollut. Yhtyeen 62-vuotias rumpali Tommy Ramone menehtyi perjantaina kotonaan New Yorkin Queensissa. Viime aikoina häntä sappirakon ja sappiteiden syöpää.

Unkarin Budapestissä syntynyt Tommy Ramone, eli Tom Erdelyi, muutti vuonna 1957 Yhdysvaltoihin, jossa hän ryhtyi muusikoksi ja ryhtyi opiskelemaan studiotekniikkaa. Tommy soitti vuonna 1974 perustetun Ramones-yhtyeen kolmella albumilla vuosina 1976 – 1777. Myöhemmin hän tuotti yhtyeen levyjä, ja siirtyi lopulta kokonaan tuottajaksi.

Tommy Ramone oli viimeinen Ramones-yhtyeen elossa olleista jäsenistä. Joey Ramone kuoli syöpään vuonna 2001, Dee Dee Ramone huumeiden yliannostukseen vuonna 2002 ja Johnny Ramone syöpään vuonna 2004.