Syrjähyppy tulee kalliiksi – puolen vuoden suhde maksaa noin 2 000 euroa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pettäjät luokitellaan usein yhteiskunnan pohjasakkaan, mutta syrjähypyn suorittaminen ei aina ole niin yksioikoista. Yleensä pettämiselle löytyy syy, joka olisi voitu estää jo onnellisessa parisuhteessa hyvissä ajoin ennen sen puhkeamista.

Asiantuntijoiden mukaan pettäminen voi johtua kostamisesta, ikävystymisestä, jännityksen hakemisesta, seksuaalisten kokemusten kerryttämisestä, tyhjyyden täyttämisestä tai yksinäisyyden ja välinpitämättömyyden tunteen poistamisesta. Yksi asia on kuitenkin varmaa pettäjien kannalta – syrjähyppy vaatii veronsa.

VoucherCloud-niminen alennuskuponkiyhtiö toteutti käyttäjillään laajan kyselyn pettämisestä ja siihen liittyvistä kustannuksista. Kyselyyn vastasi 2.645 yli 25-vuotiasta, jotka olivat olleet yli viisi vuotta naimisissa. Heistä neljäsosa on pettänyt kumppaniaan. Keskimääräinen suhde kesti puoli vuotta ja alkoi yleensä kahden naimisissaolovuoden jälkeen. Halvaksi se ei kuitenkaan tule koskaan, etenkin jos molemmat salasuhteen osapuolet ovat tahoillaan naimisissa.

Syrjähypyn kustannukset määräytyvät yleensä hotellilaskun, ravintolalaskun, lahjojen, pääsylippujen ja sekalaisten kulujen mukaan. Lystiin kuluu kuukaudessa keskimäärin 326,5 euroa, ja jos suhde kestää puoli vuotta, on loppusumma huikea 1.959 euroa. Halvemmaksi tulisi avata suunsa kotona ja kertoa ongelmista rakentavasti ja asioita korjaten kuin hypätä vieraaseen petiin lohtua ja tyydytystä saamaan.