Harmittaako hampaan poistaminen? Pojalta poistettiin 232 hammasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hammaslääkäripelko on todella yleistä, ja jopa kymmenes suomalaisista jättää hammaslääkärikäyntejä sen vuoksi väliin. Pelon taustalla saattaa olla lapsena muodostunut kammo. Kannattaa kuitenkin muistaa, että huonokuntoiset hampaat saattavat olla huomattavasti kivuliaampia kuin niiden hoitotoimenpiteet.

Kaikista hirveintä hammaslääkärissä potilaiden mielestä yleensä on poraaminen, puudutuspiikkien antaminen ja hampaiden poistaminen. Omituisen hammas- ja leukasäryn vuoksi vastaanotolle hakeutunut 17-vuotias intialaispoika Ashik Gavai jää historiankirjoihin teininä, jolta poistettiin 232 hammasta. Mumbaissa leikkauksessa olleella pojalla todettiin harvinainen sairaus, jossa potilaalle kasvaa liikaa hampaita ikään kuin hyvälaatuisia kasvaimia.

Hampaiden poistoleikkaus kesti yhteensä seitsemän tuntia, mikä kuulostaa monen hammaslääkärikammoisen korvaan painajaismaiselta. Leikkauksen suorittaneen hammaslääkäri Sunanda Dhiwaren lisäksi operaatiossa oli apuna kaksi assistenttia. Hampaiden koot vaihtelivat pienistä siruista aina marmorikuulan kokoisiin.

IBTimesin mukaan samasta sairaudesta kärsivältä on poistettu enintään 37 hammasta, joten Ashikin tapaus on hyvin ainutlaatuinen. Hammaslääkäri Dhiware myösi, ettei ollut nähnyt samanlaista hammasrivistöä koko 30-vuotisen työhistoriansa aikana ja hän oli asiasta haltioitunut. Tohtori jätti teinipojalle 28 hammasta, mikä on ihmisten normaali määrä.

Uusimmat