Arttu Wiskari ihmettelee menestyjien lyttäystä: ”Keneltä toisen menestys on pois?”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jokainen suomalainen tunnistaa perisuomalaisen piirteen, jossa menestyjiä täytyy tavalla tai toisella pyrkiä alentamaan. Kateus on ollut kautta aikojen kansakunnan moottori, vaikka viime vuosina onkin menty parempaan suuntaan. Lyttäysmentaliteettia käsittelee parhaillaan Blogbookin blogissaan laulaja Arttu Wiskari.

Wiskarin mukaan myös musiikkipiireissä ammattilaiset kannustavat toinen toistaan silloin, kun läpimurtoa vielä odotellaan. Tilanne muuttuu kuitenkin usein sitten, kun joku oikeasti menestyy. Hän viittaa kirjoituksessaan erityisesti Cheekin jättimenestykseen ja tuleviin Olympiastadionin konsertteihin.

– Mutta auta armias, jos joku onnistuu murtautumaan bunkkereista ihmisten tietoisuuteen, suurimmalle osalle kavereista ja tuttavista tulee pakottava tarve ”ampua sut alas”. Suomalainen musiikki on monipuolista, niin kuin sen kuulijakuntakin. Olen iloinen saadessani kuulua porukkaan, joka tekee rakastamaansa työtä täysillä. Menestys on vain ja ainostaan plussaa, eikä se ole koskaan keneltäkään pois, päinvastoin!

Wiskari pyytää myös lukijoilta kommentteja siitä miksi Suomessa on tällainen mentaliteetti. Kommentteja voi kertoa Artun blogissa.

– Olisi kiva kuulla kommentteja siitä, miksi sinun mielestä Härmälässä toimitaan näin? Koska keneltä toisen menestys on pois… On ilo mennä todistamaan 23.8.2014 tämän hetken suurinta ilmiötä Suomessa paikan päälle!