Grand Theft Auto -pelin tekijät syyttävät Lindsay Lohania: ”Hakee vain huomiota”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijätär Lindsay Lohanin yritti selvitä päihdekierteestään vieroituksessa, mutta retkahti pian uudelleen. Hän on rypenyt viime aikoina taloudellisissa vaikeuksissa. Tämä lienee myös yksi syy siihen, miksi nainen lähti niin kärkkäästi nostamaan oikeusjuttua Grand Theft Auto 5 -pelin tekijöitä vastaan.

Lindsay Lohan väittää videopelien kehittäjä Take-Two Interactiven käyttäneen hänen yhdennäköisyyttään luvatta pelissä. GTA:n väen kantaa ei ole tätä aiemmin saatu julkisuuteen, mutta oikeusasiakirjat paljastavat yhtiön pitävän Lohania pelkästään huomionhakuisena onnenonkijana.

Take-Two Interactive on anonut Lindsay Lohanin nostaman kanteen hylkäämistä. Heidän mukaansa työtön näyttelijätär yrittää saada lakijutun avulla lisäjulkisuutta itselleen. Valitus on heidän mukaan epäjohdonmukainen ja väärinkäyttää tuomiolaitoksen asemaa.

Siviilikanteen perusteena on pelissä oleva Lacey Jonas -niminen hahmo, joka pakenee paparazzeja hotelli Chateau Marmontista, jossa Lohan on aikoinaan oikeasti asunut. Näyttelijän lakimiesten mukaan pelin hahmo muistuttaa liikaa Lohania vaatetyyliä myöten. Peliyhtiö puolestaan pitää Lacey Jonasia yleismaailmallisena ja Hollywoodiin sopivana hahmona.

Koska GTA on tarkoitettu parodioimaan Los Angelesia, on myös pelimaailman rakennukset samankaltaisia. Jo aiemmin kerrottiin, että pelin kannessa nähty bikiniasuinen nainen ei ole Lohanin kopio, vaan se on luotu yhtiön palkkaaman mallin, Shelby Welinderin, pohjalta.