Shokkipaljastus! Hello Kitty ei olekaan kissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pinkkiin taipuvainen piirroshahmo Hello Kitty täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Kissapäiselle piirrokselle on luotu suuri tuoteperhesarja, ja Hello Kitty koristaa tätä nykyä lelujen ja vaatteiden lisäksi myös lukuisia asusteita ja kodin käyttötavaroita.

Gigaplus
Gigaplus

Vaikka moni luulee, että Hello Kitty on nimensä mukaisesti kissa, on nyt 40 vuotta myöhemmin selvinnyt, että anime-hahmo onkin itseasiassa kissapäinen pikkutyttö. Havaijin yliopiston antropologi Christine R. Yano kertoo, että on on toiminut Hello Kitty -näyttelyn kuraattorina. Japanilainen yhtiö Sanrio otti häneen henkilökohtaisesti yhteyttä korjatakseen suuren virheen näyttelyn esitteestä. Hello Kitty ei ole kissa vaan ihminen.

Sanrion mukaan Hello Kitty on on sarjakuvahahmo ja pieni tyttö. Se ei ole kissa, mutta se on silti kaikkien kaveri. Tiedotteessa luki, että Hello Kitty kävelee kahdella jalalla ja istuu kuten ihmiset. Sen sijaan anime-hahmolla on oma lemmikkissa nimeltään Charmmy Kitty, L.A. Times uutisoi.

Japanilainen Hello Kitty on Yuko Shimizun suunnittelema hahmo, joka esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1974 japanilaisen Sanrion rahakukkaron koristekuvana. Siitä on tullut yhtiön suosituin eläinhahmo, ja tuotevalikoimasta löytyy monipuolinen valikoima koriste-esineitä, vaatteita, nukkeja ja tarroja.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube
Kuva: Splash
Kuva: Splash