Homer Simpson osallistui jäävesihaasteeseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina levinnyt jäävesihaaste, jonka tarkoituksena on lahjoittaa varoja ALS-sairauden tutkimiseen. Haastetta on tosin kritisoitu suuren luokan tuhlaukseksi, sillä jääpalojen tuottamiseen kuluu valtavasti energiaa.

YouTube
YouTube

Lisäksi tutkimukseen kerätyillä varoilla kidutetaan joidenkin lähteiden mukaan koe-eläimiä. Jäävesihaasteeseen ovat joka tapauksessa osallistuneet miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, ja joukossa on sekä julkisuuden henkilöitä että taviksia.

Nyt tiettävästi ensimmäinen fiktiivinen hahmo on osallistunut haasteeseen, sillä tuoreella videolla itse Homer Simpson saa kylmää kyytiä. Kuten jokainen Simpsonit-sarjaa seurannut jo arvaakin, kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat