Angelyne ei pettänyt taaskaan – melkoinen näky kaupungilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kaikkien pissisten äidiksi leikkisästi nimitetty Angelyne on tuttu näky Beverly Hillsissä, ja paparazzit bongaavat aika ajoin kadulta pöyhkeän kampauksen omaavan pakkelikasvon roiskeläppähameessaan. Neitokainen aiheuttaa runsaasti mielipiteitä sekä puolesta että vastaan.

Eilen Angelyne sattui paparazzien tähtäimiin mennessään Trader Joesille West Hollywoodissa. Tapansa mukaan Angelyne oli pukeutunut todella räväkästi.

1980-luvulla miljoonien miesten seksisymboliksi noussut Angelyne esiintyy usein julkisilla paikoilla asuissa, joista jopa Lady Gaga voisi olla avoimesti kateellinen. Nainen tuli aikoinaan tunnetuksi mainostettuaan itseään suurikokoisilla mainoksilla Hollywoodissa. Angelyne on tähdittänyt omana itsenään useita realitysarjoja ja saanut myös muutamia pieniä näyttelijärooleja. Hänet tunnetaan nykyään parhaiten siitä, että matami on teettänyt itselleen liian monta kauneusleikkausta.