Amerikkalaislukio sallii aseet koulukuvissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikka on paljon muutakin kuin pilvenpiirtäjien New York ja glamourista kimaltava Hollywood. Yhdysvalloissa on kokonaisia osavaltioita, joissa jokaisessa autossa on vähintään yksi pitkäpiippuinen tuliase.

Sen lisäksi kansalaiset kantavat usein mukanaan käsiasetta. Ase on symboli, joka kuvastaa kansan patrioottista asennetta. Nebraskan Broken Bow -lukion koulukuvauksissa kokeillaan pian uudenlaista tyyliä, Omaha.com uutisoi.

Oppilaskunta on äänestänyt, että seniorivuoden opiskelijat voivat jatkossa esiintyä koulukuvissa tärkeimmän omaisuutensa tai saavutuksensa kanssa, mikäli se ei ylitä hyvän maun rajaa. Toisin sanoen, moni koulun viimeisen vuoden opiskelija voi pian esiintyä koulukuvassa kallisarvoista asettaan kantaen.

Oppilaat saattavat harrastaa jalkapalloa, tennistä tai vaikkapa tanssia. Miksi siis metsästystä harrastavat nuoret eivät saisi tuoda välineistöään kuviin, oppilaat kysyivät World-Heraldin mukaan. Asetta ei kuitenkaan saa pitää uhkaavassa asennossa, kuten kameran linssiin osoittaen.

Broken Bow on pieni 3.500 asukkaan kylä, jonka väestöstä 95,7 prosenttia on valkoihoisia. Kylässä harrastetaan etenkin fasaaninmetsästystä, mikä houkuttelee alueelle runsaasti turisteja ja tunnettuja henkilöitä vuosittain. Lukiosta valmistuu noin 60 oppilasta joka vuosi.