Pikkutyttö lahjoitti hiuksensa hyväntekeväisyyteen – ikävä seuraus koulussa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Urhea pikkuneiti Jetta Fosberg päätti leikkauttaa pitkät hiuksensa kampaajalla ja lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen, jossa hiuksista tehdään hiuksettomille lapsille peruukkeja. 10-vuotiaan Fosbergin pitkät hiukset olivat monen vuoden kasvattamisen tulos ja tyttö hämmästytti monia luopumalla niistä.

Kaikkien harmiksi Jettan hyväntahtoisuus sai ikäviä piirteitä, kun koulussa oppilaat alkoivat kiusata lyhyt hiuksista tyttöä. Kiusaaminen alkoi heti, kun koulun muut oppilaat huomasivat, että tytön hiukset oli leikattu lyhyiksi. Oppilaat haukkuivat Fosbergia muun muassa Justin Bieberiksi ja kyselivät, haluaako Jetta oikeasti olla poika.

Vaikka tytön äiti otti asian puheeksi, ei koulu ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin kiusaamisen lopettamiseksi. Jettan äidistä tuntui todella avuttomalta, sillä hän ei voinut tehdä mitään urhean tyttärensä hyväksi. Sitten hän keksi keinon ja päätti kertoa Jettan tarinan sosiaalisessa mediassa, jotta hän saisi äänensä kuuluviin tapahtuneesta vääryydestä.

Äiti perusti Facebook-sivun Stand with Jetta, joka saavutti muutamassa päivässä valtavan suosion. Jettan äiti Heidi sai sen ansiosta yhteydenoton valtion virkamiehiltä, jotka pahoittelivat koulutusjärjestelmän toimimattomuutta tapauksessa.

Heidi kertoi, että tapauksen johdosta hän on menettänyt uskonsa koulutuslaitoksen oikeudenmukaisuuteen, eikä hän usko tilanteen muuttuvan ennen kuin näkee sen omin silmin. Heidi toivoo vilpittömästi, että tämä on askel oikean suuntaan.