GTA V -pelin PC-versiossa odotettu uusi ominaisuus

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viime vuonna julkaistu Grand Theft Auto -pelisarjan viides osa lukeutuu kaikkien aikojen menestyneimpiin videopeleihin. Pelin paranneltu versio julkaistaan uuden sukupolven konsoleille 18. marraskuuta. PC-pelaajat joutuvat odottamaan peliä vielä hieman pidempään, sillä PC-versio julkaistaan tammikuussa 2015.

YouTube
YouTube

PC-pelaajien odotus tullaan kuitenkin palkitsemaan, sillä he pääsevät nauttimaan pelin kauan odotetusta uudesta ominaisuudesta. Grand Theft Auto 5:n PC-versio nimittäin pitää sisällään niin kutsutun first person -ominaisuuden, jonka myötä pelaaja pääsee uppoutumaan pelin maailmaan pelihahmon näkökulmasta.

Sokerina pohjalla Grand Theft Auto 5:n PC-versio tulee tukemaan huipputarkkaa 4K-resoluutiota. Tuore traileri tarjoilee esimakua uuden version ominaisuuksista, kuten ensimmäisen persoonan toimintakohtauksista. Grand Theft Auto 5 julkaistaan PC:lle 27. tammikuuta 2015.