Näin laajasti aivastus leviää lentokoneessa – varoitus flunssassa matkustaville

Viihdeuutiset · Annika Kela

Flunssakaudella ei voi välttyä näkemästä kanssamatkustajia, jotka ovat vilustuneet. Jokaisessa julkisen liikenteen kulkuvälineessa istuskelee yleensä vähintään yksi matkustaja, joka kärsii kausiluonteisesta köhästä ja nuhasta.

YouTube
YouTube

Jotta flunssa ei pääsisi leviämään muihin matkustajiin, olisi hyvä noudattaa hyviä käytöstapoja ja estää bakteerien leviäminen ilmateitse. Netissä julkaistussa videossa on nyt demonstroitu, kuinka laajalle aivastus leviää lentokoneessa, mikäli matkustaja ei aivasta kädet nenän edessä. Vieressä istuskelevat matkustajat ovat videon mukaan välittömässä vaarassa saada bakteeritartunnan.

Bakteerit saattavat kulkeutua jopa muutaman penkkirivin päähän. Aivastus näkyy videolla leijailevana hiukkasmassana, joka lopulta laskeutuu. Aivastuksen mukana hiukkaset kantautuvat yllättävän kauas. Tämä ei onneksi tarkoita sitä, että kaikki vieressä istuvat saavat saman flunssan, sillä bakteerien määrä pitäisi olla moninkertainen, että flunssaan sairastuisi.

The Huffington Post -lehti muistuttaa, että jokaisen flunssaisen kannattaisi käyttää maalaisjärkeä ja hyviä tapoja, jotta muut lähiympäristössä olevat eivät saisi samaa inhottavaa kausitautia. Mikäli flunssa äityy pahaksi, on syytä jäädä kotiin parantelemaan itseään.