UFO tallentui lentomatkustajan videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Eräs lentomatkustaja on kuvannut mielenkiintoisen videon lentokoneen ikkunasta. Videolla näkyy selvästi, että lentokoneen vierellä lentää jokin tunnistamaton esine. Lentokone oli kuvaushetkellä Iranin ilmatilan yllä.

YouTube
YouTube

Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kyseessä on mahdollisesti Iranin armeijan miehittämätön alus, jota testattiin aiemmin samalla viikolla. Testilennot ovat olleet ilmatilassa lentävien lentäjien tiedossa, mutta kyseisenä ajankohtana testilentoja ei olisi pitänyt olla.

Daily Mail -lehden mukaan videolla nähty UFO muistuttaa Iranin testaamaa RQ-170 alusta, joka on muodoltaan levymäinen. Joidenkin mielestä videolla näkyy kiistaton todiste avaruusaluksesta, joka ei ole ihmisten valmistama. Iran ei ole vahvistanut videolla näkyvää alusta armeijan omistamaksi ja monet ovat spekuloineet, että videolla nähdään todiste Maan ulkopuolisesta elämästä.