Näin Yhdysvalloissa: Koirille myydään rasvaimuja!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvalloissa on noussut kuumaksi puheenaiheeksi uutinen, jonka mukaan useassa osavaltiossa on laillista suorittaa lemmikille rasvaimuoperaatioita. Clevelandin FOX 8 -kanava kertoi uutisissaan, että operaatioita on testattu ja ne on hyväksytty hoitokeinoksi eläinklinikoilla.

Eläinlääkärit ovat muistuttaneet, että kyseessä ei kuitenkaan ole kosmeettinen toimenpide, vaan sen tarkoituksena on pelastaa lemmikki vakavilta seurauksilta tai parantaa sen elämänlaatua. Koirien rasvaimuoperaatio ei ole tarkoitettu vain ylipainon hoitoon, vaan yleiseen koirien vaivaan.

Eläinklinikat ovat alkaneet suorittaa rasvaimutoimenpiteitä koirille, joille on kertynyt elimistöön esimerkiksi turkin alle rasvakudoksesta koostuvia patteja ja kyhmyjä. Eläinlääkärit ovat kertoneet, että etenkin vanhoilla koirilla saattaa esiintyä kasvavia rasvapatteja ja ne saadaan poistettua rasvaimuoperaatiolla. Monille koirille liiallisen rasvan paino aiheuttaa ongelmia myös selkärankaan.

Vaikka toimenpidettä ei ole tarkoitettu ylipainon hoitokeinoksi, ovat monet lemmikkien omistajat olleet huolissaan siitä, että lääkärit hyväksyvät sen pian myös liikalihavuuden hoitokeinoksi. Yhdysvalloissa on eniten vakavasta ylipainosta kärsiviä lemmikkejä koko maailmassa.

Monet lemmikkien omistajat osoittavat rakkautensa ruokkimalla lemmikkejään ihmisille tarkoitetuilla ruuilla. Se on johtanut siihen, että liikalihavista lemmikeistä on tullut Yhdysvalloissa vakava ongelma. Tilastojen mukaan lemmikkikoirista 52,6 prosenttia on joko ylipainoisia tai liikalihavia ja lemmikkikissoista 57,6 prosenttia on joko ylipainoisia tai liikalihavia. Ylipaino on hengenvaarallinen ongelma niin omistajille kuin lemmikeillekin.

Uusimmat