J.R.R. Tolkienien teksteihin perustuva elokuvasarja paisui äskettäin jälleen yhden uuden osan verran, kun Hobitti – Viiden armeijan taistelu sai ensi-iltansa. Useiden fanien mielestä parhaita Tolkien-filmatisointeja ovat kuitenkin edelleen vuosina 2001-2003 ilmestyneet Taru sormusten herrasta -elokuvat.

Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian kaikki osat saivat Suomessa K-11 -ikärajan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niissä nähtäisi välillä graafiseksikin yltyvää väkivaltaa. Nyt Digg-sivusto on koostanut videon, jolla on mukana jokainen trilogiassa nähtävä kuolemantapaus.
Kolmen elokuvan kaikki kuolemat mahtuvat hieman alle seitsemään minuuttiin. Kuninkaan paluu -elokuvan lopputaistelun jälkeen yhteensä 212.470 hahmoa on potkaissut trilogian aikana tyhjää – ja kyse on siis ainoastaan niistä kuolemista, jotka tapahtuvat elokuvissa kameran edessä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Taru Sormusten Herrasta tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.