Maailman lihavin mäyräkoira laihdutti – et usko silmiäsi!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Lähes vuosi sitten maailma järkyttyi kuvista, joissa esiintyi liikalihava Obie-mäyräkoira. Koiran valtava ylipaino oli saanut sen alakuloiseksi ja 35 kiloinen karvakuono ei jaksanut tehdä samoja asioita kuin muut sen lajitovereista. Kaikki muuttui, kun eläinlääkärin avustaja Nora Vanatta adoptoi lemmikin itselleen.

YouTube
YouTube
YouTube
YouTube

Yhdessä lääkäreiden kanssa Vanatta ryhtyi kunnianhimoiseen projektiin, joka oli pelastaa Obien henki ja saada koira turvallisesti pudottamaan painoaan yli 22 kilon edestä. Äskettäin Nora on ilmoittanut Obien onnistuneen urakassa ja iloinen ja terve hännänheiluttaja on jälleen normaalipainoinen koira.

Ylipainoisen koiran laihdutustarina on koskettanut monia. Ihastuttava Obie on saanut elämänilonsa takaisin ja pystyy temmeltämään jälleen samalla tavalla kuin kaikki muutkin koirat. Obie on saanut uuden mahdollisuuden elämässään. Iloisen tarinan suosion myötä koirasta päätettiin tehdä 2015 koirakalenteri, jossa on kuvia Obien taipaleelta. Elämäniloinen karvakuono esiintyy kuvissa innostuneena ja tyytyväisenä.

Kissojen ja koirien liikalihavuus on nykypäivänä vakava ongelma. Obien kunniaksi julkaistu kalenteri kannustaa lemmikinomistajia pitämään huolta lemmikeistään ja osoittamaan rakkautta karvaisille perheenjäsenilleen muuten kuin ruokkimalla niitä liiallisilla herkuilla. Suloinen Obie kannustaa myös lemmikinomistajia pitämään itsestään huolta.

Uusimmat