Naapuri raivostui koirankakasta – pystytti melkoisen uhkauskyltin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Piittaamattoman koiranomistajan käytös oli suututtanut yhden naapuruston asukkaista. Annieksi tunnistautunut naapuri oli kyllästynyt siihen, että hänen etupihalleen ilmestyi koiran jätöksiä toistuvasti. Nainen oli päättänyt kirjoittaa koiranomistajalle suorasanaisen varoituksen asiasta.

Annie oli askarrellut suuren pahvisen kyltin, johon hän oli kirjoittanut viestin välinpitämättömälle koiranomistajalle. Kyltissä hän kertoi yksityiskohtaisesti seurauksista, joita koiranomistajalle koituisi, ellei hän jatkossa keräisi koiransa jätöksiä.

Pahvisen kyltin mukaan Annie seuraisi koiranomistajan liikkeitä ja selvittäisi missä hän asuu. Sen jälkeen Annie vetäisi housunsa nilkkoihin ja vääntäisi kasan jätöksiä koiranomistajan kuistille ja pihalla olevan auton tuulilasille.

Tuohtunut naapuri oli kiinnittänyt suuren pahvisen kyltin kotiaan lähellä olevaan katupylvääseen. Suurta varoituskylttiä oli varmasti vaikea olla huomaamatta. Annie on tehnyt selväksi, että mikäli koiranomistaja ei noudata yhteisiä sääntöjä, on häntä varoitettu. Seuraavalla kerralla jätösten keräämättä jättäminen tulee kostautumaan Annien toimesta.