Kuin elokuvasta: Mies putosi jäihin Alaskassa – ihmepelastuminen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvalloissa on noussut otsikoihin onnettomuuteen joutuneen miehen uskomaton selviytymistarina. Alaskassa moottorikelkalla ajellut Graig Johnson oli nimittäin epäonnekseen ajanut heikkoon jäähän, ja uponnut kelkkansa kanssa hyisen veden alle.

Johnson onnistui pelastautumaan ja vaelsi jäätävän kylmässä talvikelissä rantaan turvaan. Onnettomuuspaikan lähellä Graig näki puisen laatikon ja hakeutui sen suojaan. Selviytymisestään taisteleva mies kertoi kuulleensa susien ulvontaa. Johnson oli varma, että hän päätyy Alaskan petojen suupalaksi.

Alue oli miehelle tuttu ja hän tiesi, että läheisissä metsissä asui karhuja ja susia. Johnsonin kauhuksi hän huomasi, että sudet olivat seuranneet hänen liikkeitään, eikä hänellä ollut puista keppiä lukuunottamatta mitään, millä puolustautua petoja vastaan.

Graig on kertonut paikallisen uutiskanavan haastattelussa, että hän kuuli pelastushelikoptereiden äänen, mutta ei kyennyt ilmoittamaan olinpaikastaan. Johnson oli vaipunut epätoivoon ja oli varma, ettei selviä hengissä.

Johnsonin serkku oli osallistunut pelastusoperaatioon ja paikansi jäistä miehen moottorikelkan. Hänen ansiostaan Graig lopulta löytyi kolmen päivän etsimisen jälkeen. Mies kiidätettiin sairaalaan pahoin paleltuneena. Monet ovat pitäneet miehen selviytymistä ankarissa oloissa ihmeenä. Uutiskanavat ovat haastatelleet sairaalasta kotiutunutta Johnsonia ja miehen hämmästyttävä tarina on puhuttanut ihmisiä maailmanlaajuisesti.