Sylvester Stallone paljasti vahingossa leffan loppuratkaisun?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijälegenda Sylvester Stallone on jakanut Twitterissä kyseenalaisen kuvan uuden elokuvansa käsikirjoituksesta. Stallonen työpöydällä lojuvista asiakirjoista on nimittäin selvinnyt tarkkasilmäisille faneille elokuvan loppuhuipennus etukäteen.

Instagram
Instagram

Fanit ovat kuumeisesti spekuloineet, että kuvassa esiintyvä käsikirjoitus on menestyneiden Rocky-elokuvien spin-off-elokuvaan kuuluva kirjoitus. Uuden elokuvan nimi on Creed, jolla viitataan Rocky Balboan entiseen vastaottelijaan Apollo Creediin.

Stallone ei ole kommentoinut kuvamokaansa millään tavalla. Monet ovat epäileet, että kuvan julkaisemisella on tarkoituksellisesti haluttu aiheuttaa elokuvaan liittyvä kohu ja että pöydällä oleva käsikirjoitus ei ole lopullinen versio.

Joka tapauksessa elokuvan fanit ovat kopioineet miehen lisäämän kuvan ja suurentaneet käsikirjoituksessa olevan teksin. Huhujen mukaan tekstissä kerrotaan kuinka Creed -elokuva tulee päättymään. Mikäli kyseessä on Stallonen ovela vitsi, nauraa hän varmasti siitä aiheutunutta kohua makeasti itsekseen.