Lääkäri esittää öisin koditonta – syy on todella upea

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tohtori Jim Withers on halunnut auttaa kodittomia ja hoitaa heitä, mutta hänestä tuntui, ettei hänen apuaan oteta mielellään vastaan. Eräs ystävä oli antanut Withersille neuvon pukeutua kodittomaksi, jolloin kadulla asuvat ottaisivat hänet paremmin vastaan.

Jim Withersin mielestä paras tapa hoitaa ihmisiä on käydä katsomassa heitä siellä missä he asuvat. Hän alkoi ystävänsä Mike Swallowsin kanssa käydä hoitamassa kodittomia ihmisiä, ja he perustivat yhdessä sitä varten Operation Safety Net -nimisen toiminnan.

Swallowsilla oli jo aiempaa kokemusta kodittomien auttamisesta ja hän on tavannut viedä heille siltojen alle huopia ja ruokaa iltaisin. Swallows on aikoinaan itse ollut seitsemän vuotta koditon ja hän opasti Withersille miten heitä pitää lähestyä ja otti lääkärin mukaansa. Withers on vieraillut vuodesta 1992 lähtien kodittomien luona noin viisi kertaa viikossa mukanaan ensiaputarvikkeita, siteitä, vitamiineja ja kipulääkkeitä.