Staran kohupaljastus muutti Keskustan linjan: ”Keskiolut pysyy kaupoissa”

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Suomen suurin yksityinen verkkomedia Stara paljasti maanantaina Keskustan tavoitteen lopettaa keskioluen myynti ruokakaupoissa, kioskeissa ja huoltamoilla. Päätoimittaja Jocka Träskbäckin viikonloppuna saamien ja tarkistamien tietojen mukaan Keskusta aikoi sallia kaupoissa korkeintaan 3,7 tilavuusprosentin kakkosoluet, ja sitä vahvemmat juomat olisivat siirtyneet ainoastaan Alkon valikoimiin.

Staran paljastuksesta nousi valtava kohu, joka on valtakunnan ykköspuheenaihe vielä tänäänkin. Nyt Yleisradio kertoo, että Keskusta on asiasta nousseen kohun vuoksi ilmoittanut tänään luopuvansa vaatimuksestaan keskioluen myynnin lopettamisesta markeiteissa ja kioskeissa.

– Keskiolut pysyy kaupoissa. Keskusta ei sitä sieltä tule viemään pois. Tälle keinolle on laitettu ruksit päälle, Keskustan puoluejohtaja Juha Sipilä kertoi tänään tiedotustilaisuudessa.

Maanantaina Stara julkaisi otteita julkisuudelta vuoden ajan piilossa pysyneestä Keskustan asiakirjasta, jossa puolue katsoi Suomen alkoholipolitiikan menneen liian vapaaseen suuntaan ja Alkon monopolin kärsineen vapaamman politiikan seurauksista.

– Kieltolain jälkeen on suomalaisessa alkoholipolitiikassa menty entistä vapaampaan ja alkoholin hinnan osalta edullisempaan suuntaan. Siksi kieltolain aiheuttamaan traumaan vetoaminen nyt, 80 vuotta lain kumoamisen jälkeen, voidaan jo lopettaa. On aika kääntää kurssia, Keskusta toteaa julkaisussaan.

– Haluamme rajoittaa päivittäistavarakauppojen, kioskien ja huoltamoiden vähittäismyynnissä myytävien alkoholijuomien enimmäisalkoholirajaa 3,7 prosenttiin. Näin turvattaisiin Alkon monopoliasema, kun entistä suurempi osuus myytävästä alkoholista kulkisi monopolin kautta.