Leonardo DiCapriolle viimein Oscar-palkinto? Huippurooli voi rikkoa taian

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijä Leonardo DiCaprio on pitkään havitellut Oscar-palkintoa, mutta monien yllätykseksi turhaan. Arvostettu näyttelijäkomistus on uransa aikana saanut useita palkintoja ja Oscar-ehdokkuuksia, mutta Yhdysvaltain elokuva-akatemian palkintoa mies ei ole vielä saanut.

DiCaprion omien sanojen mukaan Oscar-palkinnon voittaminen olisi hänen uransa kohokohtia. Näyttelijä on vuosia määrätietoisesti valinnut itselleen rooleja, joilla hän uskoo saavansa elokuva-alan arvostetuimman palkinnon, mutta Oscaria ei ole vielä tähänkään päivään mennessä tullut.

Leonardo DiCaprio on ollut useiden nettipilojen kohteena, sillä lähes joka vuosi mies saa Oscar-ehdokkuuden, mutta myös joka vuosi mies lähtee gaalasta tyhjin käsin. Metro-lehden mukaan Leonardo on nyt onnistunut nappaamaan itselleen roolin, jonka arvellaan olevan palkintojen arvoinen.

Hollywood Reporter -lehti julkaisi artikkelin, jonka mukaan DiCaprio on valittu päänäyttelijäksi Billy Milliganin elämästä kertovaan elokuvaan. Milligan on historiallisesti merkittävä henkilö, sillä mies oli ensimmäinen monipersoonahäiriöstä kärsivä henkilö, joka todettiin oikeudenkäynnissä syyntakeettomaksi mielenterveydellisiin syihin vedoten.

Billy Milligan vapautettiin syytteistä, sillä hän onnistui todistamaan, että rikosten taustalla oli hänen jakaantunut persoonansa. Miehen puolustusoikeudenkäynti on yksi historian tunnetuimista ja mielenkiintoisimmista tapauksista. Vaikka Milligan teki todistetusti fyysiset rikokset, ei hän ollut psyykkisesti paikalla niiden tekohetkellä, eikä hän ollut tietoinen niiden tapahtumisesta.

Leonardo DiCapriolla on valtava haaste edessään, sillä hänen pitää menestyksekkäästi näytellä Milliganin roolissa 24 erilaista persoonallisuutta. Mikäli mies suoriutuu kunnianhimoisesta tehtävästään, on varmaa, että rooli poikii DiCaprion havitteleman Oscar-ehdokkuuden.

Uusimmat