Raju syytös: Lentokoneiden sisäilma myrkyllistä

Matkailu · Stara.fi

Lentokoneissa työskentelevien lentäjien ja muun lentohenkilökunnan sekä aktiivisesti lentävien matkustajien kannalta on nyt esitetty huolestuttavia tutkimustuloksia. Lentokoneiden sisäilmaa on syytetty jo vuosikausien ajan myrkylliseksi, mutta nyt asiaan on viimein saatu vahvistusta oikeuslääkärin tutkimuksista.

Tähän saakka lentoyhtiöt ovat kiistäneet, että lentokoneen matkustamon paineistetussa ilmassa voisi olla myrkyllisiä jäämiä esimerkiksi ilmaa paineistavien moottoreiden öljystä, mutta Telegraph-lehden mukaan asiasta on nyt saatu ensimmäinen päinvastainen asiantuntijalausunto.

Lentokoneessa vuonna 2012 kuolleelle perämies Richard Westgatelle ruumiinavauksen tehnyt oikeusääkäri Stanhope Payne nimittäin kertoo, että sisäilman myrkyt tappoivat lentäjän. Ruumiinavaaja varoittaa myrkkyjen olevan vakava vaara paljon lentäville ihmisille. Parhaillaan on vireillä massiivinen oikeudenkäynti, jossa 50 sairastunutta ihmistä vaatii useita lentoyhtiöitä korvauksia sairastuttuaan myrkyllisen sisäilman vuoksi.

Lentokoneessa kuolleille lentäjille ja matkustajille ruumiinavauksia tehneet ovat jo aiemmin epäilleet lentokoneen sisäilman myrkkyjen olleen ainakin osasyyllisiä äkillisiin kuolemiin ja jopa lento-onnettomuuksiin. Vähän matkustaville myrkyistä ei asiantuntijoiden mukaan ole vaaraa.