Säiliöauto räjähti moottoritiellä – valtava tulimeri videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltain Detroitissa koettiin keskiviikkona vaarallinen tilanne, kun säiliöauto räjähti Valtatie 94:llä. Räjähdys aiheutui The Detroit News -sivuston mukaan säiliöauton ja henkilöauton kolarista. Onnettomuuden jälkimainingeita kuvaava video on julkaistu Youtubessa.

Videolla näemme onnettomuuteen joutuneen säiliöauton ja hurjan liekkimeren, jonka se synnytti. Onnettomuusalue on suljettu ainakin viikonlopun ajan.

Palavaa polttoaineitta valui myös viemäriin, minkä seurauksena liekkejä nousi viemäreistä kymmenien vielä kymmenien metrien päässä onnettomuusalueelta. Tulipalon synnyttämä musta savupilvi näkyi puolestaan kilometrien päähän.