Sylvester Stallonen kaikki 539 tappoa videolla – K18-kooste kestää 35 minuuttia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Toissavuonna internetissä levisi video, johon oli kerätty jokainen Arnold Schwarzeneggerin vuosien varrella valkokankaalla tekemä tappo. Nyt samanlainen video on koostettu puolestaan toisen toimintatähden, Sylvester Stallonen elokuvissa tekemistä veriteoista.

Tappojen koostaminen samalle videolle ei ole ollut mikään helppo urakka. Jo pelkästään videon katsomista varten kannattaa varata aikaa, koska sillä on kestoa noin 35 minuutin verran. Kuten arvata saattaa, graafinen video ei välttämättä sovellu heikkohermoisille katsojille. Videon perusteella Sylvester Stallone on tappanut elokuvissaan yhteensä 539 henkeä.

Suurin osa veriteoista on tapahtunut tuliaseiden voimalla, mutta mukaan mahtuu myös elävältä polttamista, elävältä jäädyttämistä, murskaamista ja lävistämistä. Stallone vetää tässä asiassa Arnold Schwarzeneggeria pidemmän korren, sillä jälkimmäisen vastaavalla videolla tappoja kerääntyi yhteensä vain vaivaiset 509 kappaletta.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat