Avril Lavignelle punkin puremasta vakava borrelioosi : ”Luulin kuolevani”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadalaispoppari Avril Lavigne on viettänyt pitkään hiljaiseloa julkisuudesta. Hän paljasti joulun alla faneilleen Twitterissä kärsivänsä vakavasta terveysongelmista, mutta ei kertonut tarkemmin mistä oli kyse. Nyt Avril on vihdoin kertonut julkisuudesta vetäytymisen syyn People-lehdelle.

Tähden mukaan hän kärsi pahasta borrelioosista, josta toipuminen vei viisi kuukautta. Laulaja uskoo saaneensa taudin punkin puremasta keväällä 2014.

– Tuntui, etten pystynyt hengittämään, puhumaan tai liikkumaan. Luulin kuolevani, Avril kertoi lehdelle.

Avril Lavigne erosi taannoin Nickelback-yhtyeen Chad Koegerista. Pari avioitui Etelä-Ranskassa vuonna 2013, mutta pariskunta erosi viime vuoden syyskuussa. Avril Lavigne on ollut aiemmin naimisissa Sum 41 -yhtyeen keulahahmon Deryck Whibleyn kanssa. Tähtiparin avioliitto kesti kolmen vuoden ajan.

Uusimmat