Näin nukahdat jopa 60 sekunnissa – yksinkertainen 4-7-8 -hengitystekniikka toimii

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maineikkaasta Harvardin yliopistosta valmistunut lääkäri Andrew Weill on puhunut jo pitkään niin sanotun 4-7-8 -hengitystekniikan puolesta. Tätä ekniikkaa harjoittamalla keho ja mieli rentoutuvat ja nukahtaminen onnistuu parhaimmillaan jopa 60 sekunnissa.

Arizonassa työskentelevä Weill on tehnyt tutkimusta hengitystekniikkaa koskien, ja hän on niin vakuuttunut sen tuloksista, että on luvannut unta jopa unettomuudesta kärsiville ihmisille riittävällä harjoittelulla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tekniikka toimii siten, että henkilö hengittää sisään neljän sekunnin ajan, pidättää hengitystä seitsemän sekunnin ajan ja uloshengittää pitkästi kahdeksan sekunnin ajan ja sen jälkeen toistaa tekniikan.

Daily Mail -lehden mukaan lääkäri on ollut erityisen perehtynyt joogassa käytettäviin hengitystekniikoihin 4-7-8 -tekniikkaa kehitellessään. Andrew Weill on pitänyt useita luentoja aiheesta ja hän on lisännyt tekniikasta opetusvideon Youtubeen. Jotta nukahtaminen ja täydellinen rentoutuminen tapahtuisivat 60 sekunnissa, vaatii se kuitenkin harjoittelua.

Lääkärin mukaan hengitystä kannattaa harjoitella kahdesti päivässä kuuden viikon ajan. Kun tekniikka alkaa sujua, voimistuvat sen vaikutukset. Hengitystekniikkaa suorittaessa keho rentoutuu, kun ajatukset keskittyvät vain hengittämiseen. Happi virtaa keuhkoihin tehokkaammin ja se auttaa rauhoittamaan mielen ja rentouttamaan lihakset. Weilin mukaan keho alkaa oppia, että tekniikkaa suoritettaessa on levon aika ja se nopeuttaa nukahtamista.