Nyt se on tutkittu! Rakastuminen laihduttaa

Lifestyle · Annika Kela

Harvardin lääketieteellisessä yliopistossa on tutkittu rakastumisen vaikutuksia syömistapoihin. Tulokset ovat osoittaneet, että koehenkilöt, jotka kokivat rakastumisen tunteita söivät normaaleihin ruokalutapoihin verrattuna vähemmän. Tutkijat ovat tehneet siitä johtopäätöksen, että rakastuminen laihduttaa.

Rakastuneiden ei kuitenkaan kannata hihkaista vielä onnesta, sillä tutkitusti parisuhteessa oleminen lihottaa. Harvardin tutkimus tehtiin koehenkilöille, jotka eivät olleet parisuhteessa. Koehenkilöinä toimi 25 nuorta miestä, joista puolet olivat ylipainoisia ja puolet normaalipainoisia.

Tutkimuksessa rakastumisen ja mielihyvän tunne tuotettiin oksitosiini-hormonin avulla. Osa koehenkilöistä sai hormonia ja osalle annettiin lumelääkettä. Kahdeksan viikon välein hormonia saavat koehenkilöt vaihdettiin. Aina, kun koehenkilö oli saanut oksitosiini-annoksen, muuttuivat hänen ruokailutottumuksensa.

Koehenkilöt eivät itse tienneet milloin he olivat saaneet hormonia ja milloin lumelääkettä. Tutkijoiden mukaan oksitosiinin myötä koehenkilöiden ruoka-annokset pienenivät ja henkilöiden paino alkoi pudota. Elite Daily -lehden mukaan tutkimus ei kumoa ”seurustelukilojen” kertymistä, sillä rakastuneet ihmiset, jotka seurustelevat tai tapailevat syövät yhdessä enemmän.

Pareilla on tapana tehdä ruokaa yhdessä, käydä ulkona syömässä ja herkutella, mikä puolestaan saattaa lihottaa molempia osapuolia. Oksitosiinilla ei siis ole niin vahvaa vaikutusta syömistapoihin henkilöillä, jotka ovat parisuhteessa.