Kardashian paljasti: ”Jahtasin Kanye Westiä ja tein aloitteen!”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Realitytähti Kim Kardashianin ja räppäri Kanye Westin suhde on ollut paparazzien suurennuslasin alla siitä hetkestä lähtien, kun heidät nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä. Monen vuoden yhteiselon jälkeen Kim Kardashian on paljastanut, että hän oli suhteessa se, joka teki aloitteen.

Kanyella ja Kimillä on pitkä yhteinen menneisyys ja heillä on useasti huhuttu olleen vispilänkauppaa ennen varsinaista parisuhdetta. Yllättävän monella on ollut sellainen käsitys, että West on ollut suhteessa aloitteentekijä. Mies ei nimittäin koskaan ole salaillut sitä, että hän tuntee vetoa kaunotarta kohtaan. Kanye on kertonut, että Kim Kardahsian on hänen märkä päiväunensa.

Yllättäen Kim oli se, joka lähestyi räppäriä romanttisessa mielessä. Kardashian kertoi, että hän päätti määrätietoisesti tehdä aloitteen hänen ja Kanyen romanssissa. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Kim soitti Kanyelle erottuaan aviomiehestään Kris Humphriesista.

Access Hollywood -sivuston mukaan Kardashian oli aina ollut tykästynyt Kanyeen ja hän alkoi liehitellä räppäriä suunnitelmallisesti. Kim kertoi tyytyväisenä, että Kanyen jahtaaminen kannatti, sillä nyt pari on onnellisesti naimisissa ja heillä on pieni tytär North West.

Kardashianin mukaan on kohtalon ivaa, että hän ja Kanye olivat vuosia toistensa kanssa läheisissä tekemisissä tajuamatta, että he olivat toisilleen tarkoitettuja. Realitytähti ei ole katunut hetkeäkään sitä, että hän lähestyi räppäriä ensin.