Presidentti tilasi uima-altaan – 21 miljoonan euron lasku veronmaksajille!

Koti & Asuminen · Annika Kela

Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma on saanut kansan raivostumaan käytettyään 21 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja talonsa remontoimiseen. Rahoilla mies rakennutti muun muassa pihalle suuremman uima-altaan ja ulkoilmateatterin. Lisäksi hän päivitti asuntonsa sisustusta.

Daily Mail -lehden mukaan aiheesta on noussut niin suuri kohu, että presidenttiä on vaadittu maksamaan remonttirahat takaisin valtiolle. Zuma on kuitenkin kieltäytynyt, sillä hänen mielestään rahojen käyttämiselle on hyvät perusteet.

Mies kertoi veronmaksajille, että uuden ja suuremman uima-altaan hankkiminen oli välttämätöntä, sillä palokunnalle saattaa tulla tarve käyttää allasta metsäpalon sammutustöihin.

Zuman rakennuttama ulkoilmateatteri ehkäisee presidentin mielestä eroosion leviämistä sen ympäröivän puutarhan ansiosta. Ilmeisesti presidentti uskoo selitystensä uponneen kansaansa, sillä ainakaan toistaiseksi hän ei ole tehnyt takaisinmaksusuunnitelmia.

Uusimmat