Google Maps ja Youtube lanseeraavat vuoden loppuun mennessä uuden ominaisuuden sovelluksiinsa, joiden avulla palveluita voi käyttää myös offline-tilassa. Ominaisuuden avulla käyttäjä voi hakea muun muassa reittejä ja karttoja sekä kuunnella musiikkia vaikka päätelaite ei olisikaan yhteydessä verkkoon.
Metro-lehden mukaan lisäominaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että tablet-laitteen tai matkapuhelimen käyttäjä voi tallentaa hakujaan sovellukseen ja kun puhelin ei ole verkkoyhteydessä, voi tallennettuja hakuja käyttää uudelleen. Google Mapsia on voinut käyttää tähänkin saakka paikallisesti offline-tilassa tallentamalla halutun alueen etukäteen laitteen muistiin.
Sama idea toimii myös Youtubessa. Sovellus mahdollistaa sen, että käyttäjä voi tallentaa lempikappaleitaan kuunneltavaksi offline-tilassa. Lataukset on kuitenkin tehtävä silloin kun puhelin on verkkoyhteydessä. Youtube-sovelluksessa videoita voi toistaa 48 tunnin ajan tallennuksesta ilman verkkoyhteyttä.
Google Maps -karttasovelluksen offline-ominaisuus on erittäin käytännöllinen matkailijoille, joilla ei ole internet-yhteyttä matkakohteessa. Puhelimen sovellukseen voi tallentaa reittejä ja karttoja myöhempää käyttöä varten. Uudet ominaisuudet tulevat käyttöön jo tämän vuoden puolella.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Google Maps, YouTube tai laajemmin aihealueesta Digi Matkailu.