Rysän päältä kiinni! Kansanedustaja katseli pornoa parlamentissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ei ole harvinaista, että kotoisat poliitikkomme nousevat otsikoihin seksiin liittyvien skandaalien merkeissä. Tuore uutinen osoittaa, ettei kyseessä ole suinkaan pelkästään kotimaisten edustajiemme ongelma.

Brasilialainen poliitikko on jäänyt kiinni pornon katselemisesta paikallisen parlamentin vaaliuudistusta käsitelleessä istunnossa. Internetissä levinneeltä videolta nähdään, kuinka paikalliseen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluva Joaio Rodrigues katselee aikuisviihdettä pidellen puhelintaan piilossa pöydän alla. Mies innostuu esittelemään videota jopa vieressä istuvalle kaverilleen.

Puhelimessa pyörivä video on sensuroitu Youtubessa, mutta Daily Mailin mukaan siinä nähtiin rivoissa asennoissa poseeraava nainen. Joaio Rodrigues selitteli myöhemmin Facebookissa vastaanottaneensa videon WhatsAppin ryhmächatissa. Miehen mukaan hän oli juuri aikeissa poistaa videon jäädessään kiinni sen katselemisesta.