50 Cent kuin kehonrakentaja – jäätävä vartalo tuoreissa kuvissa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessakin esiintynyt hiphop-tähti 50 Cent on viime aikoina noussut uutisotsikoihin lähinnä ulkomusiikillisissa merkeissä. Tämä saattaa muuttua pian, sillä miehen tuoreen Street King Immortal -levyn julkaisua suunnitellaan vielä vuodelle 2015.

Musiikkiuransa ohella kehonrakennuksesta tunnettu 50 Cent on edelleen fyysisesti huippukunnossa. Tähti nähdään nyt alusvaatemerkki Frigon mainoskasvona. 39-vuotias räppäri esittelee yhtiön mainoskuvissa kesän 2015 uutuustuotteita.

Viime vuonna 50 Centin levy-yhtiö kieltäytyi yllättäen julkaisemasta miehen Black Magic -albumia. Räppäri myönsi olevansa ongelmissa levy-yhtiö Interscopen kanssa ja kertoi, ettei aio enää jatkossa työskennellä heidän kanssaan. 50 Cent siirtyikin pian tapauksen jökjkeen Caroline Records ja Capitol Records -yhtiöiden listoille.

Uusimmat