Huolestuttava ilmiö: Vanhemmat keksivät lapsilleen allergioita – uskomaton syy

Terveys · Annika Kela

Englannissa Portsmouthin yliopistossa on suoritettu laaja tutkimus koskien lasten allergioita yhteistyössä arvostettujen lastenlääkärien kanssa. Tutkimus on poikinut huolestuttavia tuloksia, sillä sen perusteella vanhemmat yhä useammin keksivät lapsilleen allergioita.

Ilmiötä esiintyi yleisimmin keskituloisten ja varakkaiden vanhempien lapsilla. Yhä useampi vanhemmista halusi lapsensa noudattavan erityisruokavaliota ja vetosivat erilaisiin allergioihin, joita lapsella ei ollut. Kyseisten perheiden lapset olivat alipainoisia ja kehittyivät hitaammin kuin muut ikätoverit.

Daily Mail -lehden mukaan tutkijat olivat järkyttyneitä tuloksista. Lastenlääkäreiden antamien potilastietojen mukaan 969 lapsesta 34 prosentilla oli vanhempien mukaan vakava allergia. Testeissä kuitenkin selvisi, että todellisuudessa joukosta vain 5 prosentilla oli ruoka-allergia.

Lääkärit muistuttavat, että lapsen ruokavalio tulisi olla mahdollisen monipuolinen. Aliravitsemuksesta nimittäin seuraa keskittymisvaikeuksia, masennusta, väsymystä ja häiriökäyttäytymistä. Jos vanhempi epäilee lapsellaan allergiaa, on se äärimmäisen tärkeää tutkia lääkärissä tekemättä omia diagnooseja.

Uusimmat