Historian hitain takaa-ajo? Vanhus pakeni poliisia rollaattorilla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla partioiva poliisi Dave Hintz oli saanut ilmoituksen maantiellä ajelevasta vanhuksesta. Huolestuneet ohikulkijat olivat nähneet 80-vuotiaan naisen ajamassa sähkörollaattorillaan holtittomasti tien reunassa ja monet epäilivät naisen olevan eksyksissä.

Mirror-lehden mukaan poliisi onnistui paikantamaan naisen pian ilmoituksen jälkeen. Hintz joutui ajamaan naisen perässä pitkän matkan, ennen kuin hän pääsi vanhuksen rinnalle ja ohjasi hänet tien sivuun. Davelle selvisi, että nainen asui lähistöllä ja hän oli parhaillaan suuntaamassa kotiin.

Koska vanhuksen sähkörollaattori ei mahtunut poliisiauton kyytiin, eikä sitä voinut hinata, päätti mies saattaa vanhuksen kotiinsa. Maantiellä ajava nainen oli saanut oman poliisisaattueen. Silminnäkijät ovat kuvanneet erikoisesta tilanteesta videon, joka on julkaistu Youtubessa. Jollei tietäisi mistä on kyse, voisi luulla, että videoilla esiintyy historian hitain takaa-ajo.