Koskettava video kaikille yksinhuoltajaäideille: ”En ymmärrä miten hän kykeni siihen”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perhettä perustaessa pidetään melko tavallisena tilanteena sitä, että perheessä on kaksi vanhempaa. Aina näin ei kuitenkaan ole. Vanhempien parisuhde ei välttämättä olekaan kestänyt kasvanutta vastuuta tai pahimmissa tapauksissa toinen vanhemmista on menehtynyt onnettomuuden tai sairauden myötä.

Angel Soft on julkaissut todella koskettavan videon YouTube-kanavalleen. Amerikassa vietetään isänpäivää 21. kesäkuuta ja sen kunniaksi on tehty video, joka ylistää yksinhuoltajaäitejä. Videolla äitien kasvattamat aikuiset lapset kertovat, millainen äiti heillä on ollut ja millaista hänen elämänsä on luultavasti ollut ainoana perheen päänä.

Aikuiset herkistyvät kertoessaan, miten heidän äitinsä ovat joutuneet olemaan joka päivä sekä äitejä että isiä. Vastuu lapsista ja päätöksistä on ollut yksin heillä. Videolla toivotetaan kaikille yksinhuoltajaäideille hyvää isänpäivää, koska myös he ovat ansainneet muistamisen tuona päivänä.