Supertähti-räppärille rajut syytteet – P. Diddy passitetaan vankilaan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka räppäri P. Diddy pidätettiin, koska hän pahoinpiteli poikansa valmentajan kahvakuulalla. Nyt tapauksesta on saatu lisää huolestuttavia tietoja. Räppäri on nimittäin saamassa odottamattoman rajut syytteet muun muassa terrori-iskulla uhkaamisesta.

Alunperin räppäri pidätettiin epäiltynä tappavalla esineellä pahoinpitelystä, mikä sekin oli jo erittäin vakava syytös. TMZ-julkaisun mukaan Diddy esitti kuitenkin pahoinpitelynsä aikana valmentaja Sal Alosille uhkauksia, jotka voidaan tulkita terroriuhkauksiksi, ja nyt häntä odottaa syyte myös siitä.

Yhteensä syytekohtia on tällä hetkellä viisi, joista räppärille voidaan tuomita pitkä vankeustuomio, mikäli hänet katsotaan syylliseksi. Diddy pääsi jo poliisivankilasta odottamaan oikeudenkäyntiä vapaana takuita vastaan. Takuusummaksi määrättiin poikkeuksellisen pieni 50.000 dollaria.

Viranomaiset saivat eilen tiedon, jonka mukaan räppäri oli hakannut Justin-poikansa jalkapallojoukkueen valmentajan kahvakuulalla UCLA-yliopiston kampusalueella. Pahoinpitely sai alkunsa sanaharkasta, jossa valmentaja nolasi Diddyn joukkueen nähden. Julkinen nolaaminen oli kuitenkin räppärille liikaa, ja hän kosti sen pahoinpitelemällä valmentajan.

Räppäri P. Diddy nousi taannoin otsikoihin myös pahoinpideltyään kollegansa Draken hiphop-artistina tunnetun DJ Khaledin syntymäpäiväjuhlilla Miamissa. Diddy iski Draken sairaalakuntoon, kun tämän olkapää meni sijoiltaan.